torstai 2. tammikuuta 2014

BACK TO 2013

 // Yksi viime vuoden isoimmista asioista oli tietenkin ylioppilasjuhlat. Vielä yläasteella olin sitä mieltä että en koskaan mene lukioon, koska en ole lukijatyyppiä. Niin vain sujahti lakki miunkin päähän keväällä ja suoraan sanoen olen siitä erittäin ylpeä. Juhlat oli täydelliset (tosin miinuksena se etten ehtinyt itse syömään kaikkia hyviä ruokia) ja koko päivä oli hieno. Nyt kun on aloittanut koulun ammattikorkeassa niin välillä iskee kova ikävä lukioon.  //

// Ylioppilasjuhlien lisäksi hieno kokemus oli tietenkin penkkarit ja jossain määrin myös abiristeily. Penkkareissa olin Pikku Myy koska kaikki aina sanoo että oon ihan kuin Pikku Myy. Penkkarit ei ollu kyllä niin ihmeellinen juttu kun olin etukäteen ajatellu. Siis oli super mukavaa ja ihanaa, mutta eipä siinä  toisaalta sen kummempia. Abiristeily nyt oli ihan semmoinen perseilyreissu. Sainpahan uuden lompakon laivalta! //

// Kesällä ei juuri tullut reissattua juuri missään, mutta tämä pieni reissu tehtiin parhaan kaverin kanssa. Ajeltiin siis aluksi Turkuun ja oltiin siellä pari yötä ja sitten vietettiin toiset kaksi yötä Helsingissä. Turussa käytiin vähän shoppailemassa ja syötiin hyvää ruokaa. Toisena päivänä yritettiin ajaa Turun saariston reitti, mutta meillä meni jonkun ylitysaluksen kanssa aikataulut niin ristiin että ajeltiin suoraan Helsinkiin. :D Helsingissä shoppailtiin vähän lisää ja käveltiin kaupungilla ympäriinsä, koska jo siinä keskustassa on tarpeeksi ihmettä savolaiselle. Käytiin myös Suomenlinnassa ja tulomatkalla Heurekassa. Ihana reissu ja toivottavasti päästään tulevanakin kesänä reissuun. //

// Keväällä oli lukuloman aikaan hyvää aikaa leipoa joten minä tyttöhän leivoin. Kaikenlaisia kakkuja ja  piiraita tuli väännettyä ja suurin osa onnistuikin. Tykkään kyllä kovasti leipoa ja laittaa ruokaa. Kesällä tuli sitten paljon grillailtua kaikkea hyvää. //

// Kesällä juurikin tuon Turku-Helsinki reissun kynnyksellä sain tiedon että olen päässyt Joensuuhun Karelia-ammattikorkeakouluun opiskelemaan viestintää. Syksyllä olikin sitten edessä muutto ekaan omaan kotiin. Ensimmäinen asuntoni oli omakotitalon yläkerrassa ja kaikki meni tosi hyvin ja tykkäsin asunnosta paljon. Erinäisistä syistä halusin kuitenkin muuttaa ja löysinkin paritalo/rivitalo systeemistä itselleni täydellisen sopin, johon muutin 1. joulukuuta. Nyt asuntoni on sellainen johon on kiva mennä. //
// Vuoden aikana on tullut otettua jokunen kilometri myös rekkakyytiä. Jostain lapsuudesta kumpuaa intohimo rekkailuun sillä moni sukulaisistani on alalla. Juvalla taloyhtiössämme asuvat miehet ovat kaikki rekkakuskeja tai entisiä sellaisia, mukaan luettuna poikaystäväni. Ehkäpä tästä löytyy jokin selitys kiinnostukselle rekkoja kohtaan. //

// Vuoden aikana on kyllä tullu kuvailtua harmittavan vähän, mutta onneksi edes jotain. Useimmiten tulee kuvailtua vaan sillee ekstemporee jos on hyvä keli tai muuten hyvä fiilis. //

Kaiken tämän lisäksi:
Olen tutustunut maailman ihanimpaan otukseen, länsiylämaanterrieriin nimeltä Jare. Tämä vanhempieni koira on elämäni toiseksi suurin rakkaus, enkä pysty kuvittelemaan elämää ilman Jarea.
Olen rakastunut ja löytänyt ihanan parisuhteen.
 Saanut uusia kavereita.
 Tutustunut läpikotaisin Joensuuhun. 

Kokonaisuudeessaan vuosi 2013 oli hieno, eikä suurempia suruja onneksi ollut. Toivotaan että vuosi 2014 jatkuu samoilla raiteilla! 

2 kommenttia:

  1. Moikka! Tuo siun Pikku myy -asu oli aivan ihana! Teitkö sen itse vai tilasitko jostain? Miulla on penkkarit tulossa ja ajattelin juuri tuollaista Pikku myy -asua itsellenikin kunhan vain löytäisin sellaisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Elikkä tuon mekon teki mein paikallinen ja paras ompelija. Kokonaisuudessaanhan Myyn asu on tosi helppo; mekko, rusetti/huivi, mustat maiharin tapaset kengät, sukkahousut, nahkahanskat ja hirveen iso tötterö vaan päähän. :) Mekossahan on kolme isoa mustaa 'nappia' selässä kiinni hakaneuloilla. Toivottavasti saat hyvän penkkariasun!

      Poista

SPEAK!