maanantai 30. joulukuuta 2013

Talvea etsimässä





















Tän näköinen reissu heitettiin tänään aamupäivästä. Tulee kyllä niin hyvä olo koko päiväksi ku jaksaa pari tuntia hölläillä metässä heti aamusta. Sattu olemaan pitkästä aikaa sen verran valosaa että sai edes jonkinlaisia kuvia napattua. Ja niin kun kuvista näkyy, niin Jarekin oli sellaisessa näkyvässä näkymättömässä hihnassa koska, niin kuin kuvista näkyy, pelloilla oli lampaita. 

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Koska meidän koira, tui tui.








Tällaisia kuvia sain Jaresta joskus vielä kun oli pakkasta ja edes pikkasen lunta maassa. Nyt ei tuu taivaalta kun vettä eikä aurinkokaan pilkahda edes vahingossa. Oon kyllä sitä mieltä että suomalaiset masentuu jos tänä talvena ei tule talvea ollenkaan. Kyllä se niin on että ainakin meiksi tarvii kerran vuodessa oikein kunnon pakkaset ja paljon lunta. Sit on kiva odotella lämmintä kesää. Tällaisen talven jälkeen ei kyllä odota kesää ollenkaan. 

perjantai 13. joulukuuta 2013

Instagram + vähän lisää..

Poltin käteni tässä jokunen viikko sitten kun otin korvapuusteja uunista. Tuntu hyvältä! // En ehkä vois elää enää ilman Jartsa boyta. <3 // Parhaat poikaystävät pitää parhaille tyttöystäville joulukalenteria. :) // Miulla on nyt ehkä maailman paras kämppä. 

Vanhassa kämpässä tuli viimesellä viikolla vähän ahasta noiden laatikoiden kanssa.. // Jotain herkkuja shoppailureissulla. // ENSILUMI! // Ristiäisissä, rakkaasta tuli Janna-tytön kummi. :)

Tähän mennessä vaivattomimmin ja parhaiten onnistunu piparkakkutalo. // Ikeasta uudet valot uuteen kämppään. // Hyvis ajoin pakkasessa tarpomassa joku aamu. // Joulu on tullut! :)

Day's Happy Joe // En ymmärrä miten joku voi elää ilman Converseja! // Juhlistamassa parhaan kaverin synttäreitä koko poppoolla! // Kotiin kotiin kotiin!

Oli aika jees herätä ku puhelin ilmotti että loma alkaa! // Peukkua lomalle. // Meiksi. // <3

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Rakas joulupukki..

Olen ollut tänä vuonna oikein erityisen spesiaalin kiltti (ainakin toisinaan..), joten joulukuusen alle toivoisin ilmestyvän esimerkiksi..

1. Uusi urheilutoppi, Röhnisch, 49,95    2. Jumppahousut, Nike, 41,95e    3. Ihanat nahkahansikkaat, Guess, 75,00e    4. ja 5. Lämpimät huivit, Guess


1. ja 2. Vitriinit, Iittala, kaikki värit käy!   3. ja 4. Guessin takakuoria iPhone 5:selle   5. OBH Nordican muotoiluharja, 59,95e     6. Hieno avaimenperä, Guess, 29,00e


1. ja 2. Calvin Kleinin pyjamahousut, 49,95e ja Björn Borgin pyjamahousut, 52,95e    3. ja 4. Jump In Onepiece, haalari     5. Makeet pallovalot, La Case de cousin Paul    6. Kortista loppu kerrat joten ens vuodelle olis kiva saada uusi!

Lisäksi parturi joulun alla ei olisi pahitteeksi tälle pehkolle ja nysäkynnet kaipaavat oikein pitkiä joulukynsiä!

Joulu on kohta! Kääk!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Taas näitä..


1. Ihana syysloma reissu Tallinnaan rakkaan kanssa. 2. Paluumatkalla oli Heinolan apsilla aika makee taivas. 3. Loman jälkeen ihana postinippu selviteltävänä.. 4. Koulussa kokeiltiin kaikkea kivaa valoilla!


1. Kaunis syyskeli. 2. Jeejee. 3. Oli kyllä vallan mainio elokuva! 4. Jee, lisää verhoja. Alkaa näyttää kodilta!

1. ENSIMMÄINEN JOULULEHTI! 2. Ainuita kirjoja joita mä suostun lukemaan. Pasa ja Atpo <3 3. Mission impossible: löydä nukkuva poikaystävä. 4. Sermon on the mountain, ihania rakkausbiisejä. 



lauantai 19. lokakuuta 2013

Kuulumisia kuvin


Käytiin heittelee  Lehtiä Ilosaaressa!

Kerubin vessoissa menee aina pitkään ku jää lukemaan elämän viisauksia..

Käytiin hanin kanssa kattoo Millerit leffa! Oli hulvaton!

Miten niin opiskelijalla huonot ruuat? 

Juvan kotiin yöpöydille lamput! Näkeekin jotain.

Miun uus frendi!

Ihanaa, tumma tukka takas. <3

Ilosena Jojentsun Prismassa shoppailee!

Ihan kauheesti kiinnosti perjantaina istua tunnilla ku oli jo kiire kottiin!



Tälläsenä hippaloitiin ässän kesäkauden lopettajaisissa.

Ässän kesäkauden lopettajaiset. MM, ruokaa ja hyvä seura. :)

Mmm, ekaa kertaa toppatakki päällä.. Talvi tulee!

Koulussa kuvaamassa ja naama ihan jäässä.

The worst hangover of my life. Never again!

Jäätävän krapulan jälkeen kouluun!

Parhautta. <3

Kuka muka lähössä syyslomalle?!

Ruska ei oo onneks iskeny mein Jartsaan. <3