maanantai 8. syyskuuta 2014

Tulevaisuuden ajatuksia puolukassa


















Nyt kun on asunut jo jonkin aikaa osittain Joensuussa, kaupungin hälinässä, on oppinut arvostamaan luontoa ja rauhaa. Aloitin viime viikolla täällä Joensuussa työt ja jotenkin keskellä kaikkea kiirettä ja melua päähäni iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ajatus siitä kuinka tulevaisuudessa haluaisin asua lähellä luontoa, rauhallisella ja turvallisella paikkakunnalla enkä todellakaan kaupungissa. Toki kaupungissakin on omat hyvät puolensa, mutta en tykkää siitä kun iltaisin/öisin täytyy miettiä uskaltaako ulos enää mennä. En tykkää siitä kun suurin osa vastaan kävelevistä ihmisistä on tuntemattomia. En tykkää siitä ettei pihalle voi jättää mitään lukitsematta eikä ovea voi pitää auki. En tykkää siitä etten voi omalla pihallani tehdä mitä tahdon, sillä ihmisiä kulkee koko ajan ohitse tuijottaen. En tykkää siitä ettei minulla ole omaa pihaa. Silti Joensuu on ihan ok.